Kierron modaliteetista
Saitiswoppin rajoitukset ja muunnokset joustavilla rekvisiitoilla
Artikkeli tarkastelee saitiswoppiin—jongleerauksen rytminotoinnin—soveltuvuuden rajoja joustavilla ja vääntövoimaan perustuvilla rekvisiitoilla. Siinä osoitetaan, että pitoaika-parametrin ja tilallisen tarkkuuden puute tekee notaatiosta tarkan jäykille esineille, mutta riittämättömän poi:lle ja sekamuotoisille ryhmille.
§ 1
Saitiswoppi abstraktina mallina
Saitiswoppi on abstrakti malli jongleerausnotaatiolle, joka kirjaa esineiden rytmisen järjestyksen vuorovaikutuspisteessä. Se määrittää, kuinka monen iskun kuluttua kyseinen esine on jälleen käytettävä.
Saitiswoppi ei kuitenkaan kuvaa liikerataa, tilallista asettelua tai esityksen fysikaalisia ominaisuuksia. Se toimii siten rytmisena kaavana, josta puuttuu tilallinen tarkkuus ja kineettinen yksityiskohtaisuus.
Tämä oletus on tehokas kuvattaessa perinteisiä jäykän rekvisiitan muotoja, joissa pääliike supistuu heittoon ja sitä seuraavaan sieppaukseen.
§ 2
Pitoaika ja jatkuva dynamiikka
Kun järjestelmää siirretään jatkuvadynamiikkaiseen rekvisiittaan, kuten poi:hin, syntyy perustavanlaatuisia eroja. Keskeisin niistä on, että esineen pitoaika—joka vaihtelee merkittävästi tekniikasta riippuen—ei näy notaatiossa, vaikka sillä on ratkaiseva merkitys rytmin ja liikerakenteen muodostumisessa.
Klassisessa jongleerauksessa pitoaika tulkitaan inertiaalisena elementtinä, joka ei vaikuta perusrytmiin: esine voi olla kädessä kolmasosan tai puolet iskusta ilman, että kuvio menettää pätevyytensä.
Poi:ssa tilanne on toinen: pidon ja siirto eivät ole erillisiä tapahtumia vaan jatkuva kehollinen toiminta, johon kuuluu impulssin siirto, pyörimisen ylläpito ja tasojen hallinta. Painopiste siirtyy heiton hetkestä liikkeen ylläpitovaiheeseen, joka perinteisessä notaatiossa jätetään kokonaan pois.
§ 3
Kuvailevan tarkkuuden menetys
Tämän seurauksena saitiswoppi menettää kuvailevan tarkkuutensa ja jää vain tapahtumakaavioksi, joka on irrotettu fysikaalisesta kontekstista.
Kuvio 3, joka jongleerauksessa tarkoittaa tasaista heittojen vuorottelua käsien välillä, voi poi-kierrätyksessä vastata monia eri muotoja: seinätasospiraalista epäsymmetriseen punontaan tai aktiivisesti korjattuun heiluriliikkeeseen.
Kaikki nämä toteutukset säilyttävät saman rytmisen kuvion, mutta eroavat pidon luonteessa, vääntömomentin jakautumisessa, tilallisessa dynamiikassa ja kehon vuorovaikutuksessa.
Tämä näkyy vielä selvemmin monimutkaisissa kuvioissa, kuten 5223. Saitiswoppi-järjestelmässä tämä on korkeiden, pidätys- ja keskikorkeiden heittojen vuorottelua. Poi:ssa sama sarja voidaan tulkita liikkeeksi, jossa «2» on aktiivinen pyörimisvaihe (ei passiivinen odotus ennen tason vaihtoa) ja «5» on voimistettu kiihdytys.
§ 4
Terminologia ja kaskadi
Notaatio kuvaa edelleen rytmistä rakennetta, mutta ei anna tietoa esitysmuodosta. Se kirjaa, milloin seuraavan vuorovaikutuksen pitäisi tapahtua, mutta ei mitä niiden välillä tapahtuu eikä millä keinoin.
Klassisesta jongleerauksesta lainattu terminologia on myös ongelmallista. Käsite «kaskadi» sovelletaan analogiana, mutta sillä ei ole suoraa vastinetta poi:ssa.
Heiton puuttuminen erillisenä tapahtumana, liikeradan jatkuvuus ja vääntömomentin vaikutus tekevät kaskadirakenteen tarkan toistamisen mahdottomaksi. Väite «poi:ssa ei ole kaskadia» ei kumoa rytmistä vastinetta vaan ilmaisee muodon siirtämisen mahdottomuutta vääristymättä.
§ 5
Ryhmäsynkronointi
Ongelma korostuu ryhmätyössä tai kun eri rekvisiittatyyppejä käyttäviä esiintyjiä synkronoidaan.
Yksi osallistuja, joka työskentelee pallojen kanssa, esittää kuvion 3 tavallisena kaskadina. Toinen, joka pyörittää poi:ta, käyttää samaa rytmistä kuviota, mutta kehon kinematiikalla suorittaa perustavanlaatuisesti eri toiminnon.
Ilman esitysparametrien tarkennusta—pidon tapaa, pyörimissuuntaa, tasoa, kiihdytyksen luonnetta—syntyy merkitysero huolimatta muodollisesta notaatioidentiteetistä.
§ 6
Johtopäätös
Kaikki edellä sanottu antaa perusteen päätellä, että saitiswoppi—vaikka tehokas abstraktio—ei ole yleispätevä liikkeen kuvausjärjestelmä. Sen soveltuvuus joustaviin ja vääntövoimaan perustuviin järjestelmiin vaatii uudelleenajattelua: joko laajennettujen mallien kehittämistä lisäparametreilla tai tietoista käyttöalueen rajoittamista.
Nykyisessä muodossaan saitiswoppi täyttää edelleen tärkeän viestinnällisen ja rytmisen tehtävän, mutta sitä ei voi käyttää ainoana kuvaajana kehollisessa harjoituksessa, joka perustuu jatkuviin, vaiheisiin sidottuihin liikkeisiin.
Saitiswoppi on siten vähemmän kuvauskieli kuin järjestämistyökalu. Se kertoo esiintyjälle, milloin seuraavan vuorovaikutusteon esineen kanssa pitäisi tapahtua, mutta jättää avoimeksi kysymyksen siitä, miten tämä teko toteutetaan. Tämä tekee siitä arvokkaan rytmisenä ruudukkona, mutta rajallisen liikemallina—erityisesti lajeissa, joissa heiton ja pyörimisen välinen raja on hämärtynyt.